Pöytä ja ikuinen onni

Yksi elämäni onnellisimmista päivistä oli, kun löysin pöydän. Eikä minkä tahansa pöydän, vaan maailman täydellisimmän turkoosin ruokapöydän. Se jos joku, oli rakkautta ensi silmäyksellä. Lähdimme kämppikseni kanssa etsimään ruokapöytää kierrätyskeskuksesta, ja ensimmäinen asia, minkä huonekaluosastolla näin, oli se pöytä. Keskellä, korokkeelle nostettuna, juuri pieneen keittiöömme sopivan kokoisena, se odotti. Vaan eipä odottanut enää kauaa. Nyt se kruunaa keittiömme, ja sen muistaminen kurjaakin kurjempana päivänä helpottaa oloa välittömästi. Mutta se on vielä kovin yksin ja kaipaa tuoleja. Olisi kuitenkin surullista ympäröidä se laimeilla puunvärisillä yksilöillä, mutta myös hävytöntä asettaa se kilpailuasemaan turkoosien tuolien kanssa. Niinpä se tarvitsee vierelleen tuolit, jotka korostavat ja muistuttuvat sen värin kauneudesta. Seuraavan kuvan näkemisen jälkeen olin vakuuttunut, että pöytäni tarvitsee keltaista.

Color hunting

 Sain vielä vahvistusta päätökselleni, kun näin seuraavat talot Helsingissä.