tiistai 31. tammikuuta 2012

Kalenterin herra



Pieni aamu-unisen kateudenpisto sydämessäni olen aina ihmetellyt kovaa ääneen, mitä järkeä on käyttää arkiaamuistaan runsaasti aikaa aamiaisen syöntiin, jos on mahdollisuus vielä nukkua. Pidän kyllä aamujen tunnelmasta, rakastan brunsseja ja syöminen nyt on aina ihanaa. Mutta. On niin vaikea herätä! En millään malta mennä illalla nukkumaan ja aamulla nukun helposti puoleen päivään ja etenkin sen yli.




Olen kuitenkin tullut sellaiseen aikataululliseen elämäntilanteeseen, jossa kalenteri on julmetun täynnä sanoja deadline ja To do -lista ennätyksellisen pitkä. Niinpä laitoin eräänä aamuna herätyksen vapaaehtoisesti kello seitsemäksi, vaikka velvollisuudet kutsuivat vasta kahdeksitoista. Heräilin hitaasti, valmistin aamiaisen (jos myslin ja jugurtin kaataminen kippoon lasketaan) ja kömmin sen kera takaisin peiton alle. Luin hetken uutisia, blogeja ja vilkaisin sähköpostit. Sen jälkeen ryhdyin näpyttelemään edelleen mukavasti peiton ja vilttikerrosten alla aamuradion soidessa.


Uskomatonta miten paljon sain sen aamun aikana aikaan!


Jätin saman herätyksen myös seuraavaksi aamuksi. Ja sitä seuraavaksi. Lauantaina olinkin sitten villi ja siirsin herätyksen kahdeksaksi!
 





Herääminen on edelleen vaikeaa, mutta ei yhtä vaikeaa kuin jos olisi pakko herätä. Tietoisuus oman elämänsä (tai lähinnä kalenterinsa) herruudesta antaa sellaisen ylemmyyden tunteen, että herään jopa mielellään unirytmilleni epäinhimilliseen aikaan. Suorastaan odotan että saan syödä rauhassa aamiasta ilman kiirettä tyynyihin hautautuneena.

Alan vihdoin ymmärtää, miksi niin moni on valmis nipistämään aamu-unistaan edes hitusen verran. Lehdenluku, aamukahvin nautiskelu tai rauhallinen aamiainen on osoitus suurenmoisesta elämänhallinnasta! Joku voisi väittää, että kyse on pikemminkin miellyttävämmästä päivän aloituksesta. Mutta se jos joku huutaa, että pitelee niin tiukasti kiinni jokaisesta elämänlangastaan, että voi täysin huoletta päivittäin nauttia kiireettömistä aamuista. Ja voitte varmasti kuvitella, millaisen alun päivälle moinen tunne antaa.



sunnuntai 29. tammikuuta 2012

Säärystimet







Pakkanen, antaa tulla vaan. I'm prepared!

Ja huom, taistoon voi käydä myös pitsirusetteihin sonnustautuneena.

lauantai 28. tammikuuta 2012

Kaulanauhasta rusetiksi



Olen viimeiseen pisaraan asti koti-ihminen. Rakastan toki matkustamista ja kaikenlaista sosialisointia ystävien kanssa, mutta jos ihan rehellisiä ollaan, niin kaikista parhaiten viihdyn kotona.

Hankittuani oman asunnon tein periaatepäätöksen. Kaikkien ostamieni esineiden - oli kyse vessaharjasta, kastelukannusta tai kynttilänjalasta - on miellytettävä silmää. Tuntui absurdilta laittaa tuhottoman paljon rahaa kodin käyttöesineisiin, joista en edes pitäisi. Ei ole mitään järkeä ostaa Ikean kotoa muuttamiseen suunnattua astiasettiä, jos voi ostaa vähitellen kauniita astioita, joita rakastaa. On myös aika kivaa, että kukkia kastellessa tai kynsiä harjatessa käytössä onkin elefantinmuotoinen esine, eikä jokin ruma ensimmäisestä tavaratalosta löytyvä kapistus.

Vaikka olen noudattanut päätöstäni lähes joka asiassa, havahduin harmillisesti viime syksynä, kun Pupulandian Jenni kirjoitti avaimenperähankinnoistaan. Minä, joka viihdyn parhaiten kotona käpertyneenä tyynyjen keskelle lempikirjan, teemukin ja villasukkien kanssa. Minä, joka uhoaa ostavansa vain kauniita asioita ja kohottelee kulmiaan Sini-tiskiräteille. Minä, säilytin avaimiani kaulanauhassa. Juuri sellaisessa kaameassa avainnauhassa, jota koristaa yrityksen mainoslogot ja jotka olivat in 2000-luvun alun yläasteella. Voitteko kuvitella! Vajosin häpeästä, kun ymmärrys saavutti otsalohkoni.

Päätin kuitenkin pitää viimeisistäkin ylpeyden rippeistäni kiinni ja etsiä kelvollista - ei vaan täydellistä - avaimenperää, kunnes löytäisin sen. Olin kyllä nähnyt Pupulandiassa kuvan valkoisesta rusetttiavaimenperästä, mutta kun törmäsin siihen sattumalta turkoosina, oli etsintä päättyny, ja avainnauha päätyi roviolle.

Nyt kotiin tuleminen on entistä mukavampaa, kun kauppakasseja portaita ylös raahatessa hamuaa laukusta jotain, mikä ilahduttaa joka kerta käden osuessa siihen.

torstai 26. tammikuuta 2012

Pitsisukat




Kuulun mustien sukkien koulukuntaan, jonka laatikosta ei kuviollisia sukkia löydy. Korkeintaan hillittyä tummanharmaata raitaa. Radikaaleimmissa sukissani on valkoisia pilkkuja (mustalla pohjalla tietysti). Minua ei missään suhteessa voi kuvailla minimalistiseksi, mutta poikkeuksen tekevät sukat.  

Kaikki kuitenkin muuttui pitsisukkien ilmestyttyä kauppojen hyllyille. Huomaan hakeutuvani hipelöimään niitä yhä useammin ihan vain ohikulkumatkalla.


Paras talven alennusmyyntilöytöni olivatkin nämä aivan ihanat polvisukat! Vielä en ole niin kapinallinen, että uskaltaisin käyttää näitä matalavartisten kenkien kanssa, mutta saapikkaiden reunan takaa kurkistaessa ne ovat täydelliset!

sunnuntai 22. tammikuuta 2012

10 things I love

 http://justlittlethings.net/archive

lauantai 21. tammikuuta 2012

Neulontakerho









Vuosi sitten jouluna neuloin ensimmäiset villasukkani ikinä ja olin hurjan ylpeä saavutuksestani. Tänä jouluna asetin riman korkeammalle ja päätin tehdä oikein pitkät villasukat. Rima saavutettiin mutta ensimmäisen käytön jälkeen rima lipesi sormien välistä. Sukista tuli auttamattomasti liian löysät. Turkoosit ja pitsineuleiset kylläkin, mikä lievittää harmia, kun kiskon varsia aina parin askeleen jälkeen ylöspäin.

Sen sijaan, että olisin viime joulun tapaan jättänyt neulontaitoni hautumaan jälleen vuodeksi, ostinkin lisää lankaa ja etsin mahdollisimman helpon (mutta pitsikuvioisen) ohjeen ja aloitin säärystimien teon. Ensimmäinen säärystin odottaa jo valmiudessa käyttöön ja toinen on jo hyvällä mallilla. Lisäksi hankin valkoisen pitsinauhan koristamaan säärystimen reunaa, enkä malta odottaa, että pääsen sitomaan rusetit niihin!

Ikään kuin lisämotivaationa laukussani kulkee Lankakaupan tyttö -pokkari, jossa neulominen mainitaan huolellisesti vähintään kerran joka aukeamalla.

En kestä!

http://riazzoli.blogspot.com/

Ihanuusarkisto

Ihanuusarkisto