Piparikortteli

Tiedän, että suurin osa Suomea on jo pakannut joulukoristeensa pois ja luo närkästyneitä katseita kuusen alla oleviin neulasiin, mutta minäpä en ole koskaan ollut "suurin osa" varmaan missään asiassa. Minä vietän joulua niin kauan kuin kuusessa on yksikin neulanen jäljellä, ja siksi aaton tienoilla ottamani kuvatkin voi hyvillä mielen julkaista näin viiveelläkin.

Jokajouluinen tavoitteeni on kyhätä piparkakkutalo. Tavanomaisen mökin koristelu alkoi tympiä, joten päätin kerralla siirtyä mökistä kaupunkikortteliin! Vastavalmistuneesta kaupunginosasta seuraa kuvia myöhemmin.

Havukranssi

Vaikka amerikkalainen ylenpalttinen koristelutyyli ei nin sanotusti ihan nappaa, olen ihaillut lukemattomia uskomattoman jouluisia kuvia, joita kaikkia yhdistää yksi asia. Havut. Havukranssit tai -nauhat tuovat ihanaa väriä valkoiseen (kuvissa ainakin!) jouluun. Ja havujen tuoksu jos mikä on jouluista! Selattuani läpi tarpeeksi monta Pinterestin ja We heart it:n kranssi-täyteistä kuvaa, ja luonnosteltuani sellaisen "To do" -kohdan alle nahkaiseen moleskineeni, olin valmis tekemään elämäni ensimmäisen havukranssin.

Ja täytyy sanoa, että olin aika tyytyväinen lopputulokseen. Ei se mikään valioyksilö ole, eikä erityisen kekseliäs, mutta jouluinen se on, ja sehän riittää!

Nyt on ehkä pakko kaivaa jostain Järki ja tunteet ja asettautua mukavasti sohvannurkkaan kutimien kanssa.

Se aika vuodesta

On taas se aika vuodesta. Austen-aika. Aika, jolloin vuorotellen nyyhkii surusta ja ilosta, etsiskelee vaatekaapista jotain edes hieman viktoriaanista ja ajattelee harjoittelevansa maalausta ja pianonsoittoa vuosien tauosta huolimatta. Aika, jolloin toivoisi mitä hartaimmin elävänsä 1800-luvun alun Somersetissa. Seikat, kuten tasa-arvo tai varallisuuserot muuttuvat yhdentekeviksi, kun kohtaa herra Darcyn katseen.

Olen lukenut kaikki Jane Austenin kirjat ja katsonut lähes jokaisen niistä tehdyn filmatisoinnin useaan otteeseen. Siitä huolimatta, Austen täyttää pääni vähintään kerran vuodessa. Austen ottaa vallan usein jouluisin, sillä silloin on hyvin aikaa kaivaa kaapista elokuva toisensa perään vallitsevasta kellonajasta piittaamatta.

En ole lainkaan vakuuttunut, että ajatusten täyttyminen säännöllisin väliajoin man's charactereista, fortuneista tai situationeista, tekee hyvää muutenkin yliromanttiselle mielelleni. Ja vaikka ärsyynnyn monista facebookin ryhmäkutsuista, kuulun ylpeästi ja ennakkoluulottomasti sivulle:

I refuse to settle for anything less than Mr. Darcy.

kuvat: www.bc.co.uk

Valoa pimeyteen

Kynttilänvaloa sen olla pitää! Mutta myönnettäköön, että jos täytyy tehdä hommia iltaa myöten ja silmät tahtoisivat jo painua kiinni, niin kirkasvalolampun pitäminen päällä kynttilöiden lisäksi on yllättävän toimiva ratkaisu. Ei mene kynttiläfiilistelyaikaa hukkaan, mutta ei myöskään tarvitse pelätä pään humahtavan näppäimistölle kesken lauseen.

Joulupuu

Vietän jouluni vanhempieni luona, joten eläväistä kuusta en aio itselleni hankkia. Päätin kuitenkin jo muutama viikko sitten, että kyllä jokin kuusi olisi kuitenkin kiva. Tein sattumalta pienen visiitin Indiskaan ja törmäsin tähän sievään kuuseen. Se on aivan täydellinen, sillä siinä on monta asiaa, joista pidän aivan erityisen paljon: hopeaa, kiemuraa ja kynttilänvaloa. Ja vieläpä jouluinen kuusi! Harvoin niin monta tarkkaan kriteeristööni kuuluvaa asiaa esiintyy samassa paketissa. Täydellistä.

Peilivalot

Asettelin jouluvalojani pitkään ja hartaasti. Ikkunaan laittaminen oli liian hankalaa ja sitä paitsi ne jäisivät kuitenkin piiloon verhojen taakse. Hyllyllä ne näyttivät auttamattoman sekavilta, mutta sitten mieleeni juolahti entisaikojen tähtien valaistut peilit. Sellaisesta peilistä ei voi heijastua kuin kaunotarten ja komistusten kuvia, joten ei ollut epäilystäkään, minne valoni sijoittaisin. Vaiettakoon siitä seikasta, että tosiasiassa valot ovat armottomat ja paljastavat joka ainoan näppylän, joka hipiälleni on suvainnut ilmestyä.

Onneksi peiliin katsellessa huomio kiinnittyy enemmänkin valoihin kuin kuvajaiseen, joten lopputulos on sama. Kotoa voi lähteä hyvillä mielin.

Joulupalloja

En ole koko elämäni aikana ostanut yhtä paljon joulupalloja kuin tässä kuussa. Kaikki lähti siitä, että halusin muutaman pallon lasikupuni alle keksien sijaan. Kotiin päästyäni huomasin, ettei kuvun tilavuus ollut ihan niin suuri kuin olin kuvitellut. Huoli ja murhe kuitenkin ratkesi, kun täytin palloilla metallikorin ja ripustin loput köynnökseeni (nimeltä Kaarle). Tämä jouluköynnökseni on pohjimmiltaan juurikin sitä perinteisintä köynnöstä, jota kasvaa jokaisen kirjaston ja viraston käytävillä, mutta paljettikoristeiset pallot saavat sen tuntemaan itsensä tuuheaksi havuksi amerikkalaishenkisen takan yllä.

Candleford-kengät

Pikku naisia -kengät tai Jane Austen -kengät tai Candlefordin postineiti -kengät. Nämä kengät totisesti ovat rakkaat. Riittää, että kiskoo ne jalkaansa, niin tuntee kävelevänsä Englannin maaseuduilla kuralätäköitä väistellen ja kuvittteelliset helmat maata viistäen. Toisaalta jos olo ei ole riittävän hempeä, niin ajatukset voi suunnata myös Pikku Myyhyn ja päivään tulee heti uutta puhtia ja oivallusta. Ei voi myöskään kiistää, että näillä kengillä selviää loistavasti myös Helsingin loskan läpi varpaat kuivina ja onnellisina.

Ja mikä parasta, tällaisten kenkien yksinkertaisesti kuuluu näyttää kuluneilta ja käytetyiltä. Siispä, kiskon ne jalkaan joka aamu aina yhtä suurella ilolla ja päivä Candlefordin kaduilla voi alkaa.

I'm dreaming of a white Christmas

Lunta! Vihdoin! Jee! Tällä hetkellä kuuntelen radiosta lähes vain ja ainoastaan Jouluradiota. Jokaisen lumesta kertovan kappaleen aikana nipistän silmäni kiinni ja kuvittelen että ikkunan näkymä olisi laulun kaltainen. Huomaan mielikuvitukseni heikentyneen lapsuudesta, minkä vuoksi olen iloinen, että ankaran keskittymisen sijaan voin leputtaa katsettani valkeassa hohteessa.

Myönnän, ettei maassa olevaa valkeaa kerrosta voi oikein lumikinoksiksi kutsua, mutta laulukin sen sanoo: 'I'm dreaming of  a white Christmas', eikä se määrittele lumikerroksen paksuutta.

Lumioksat

Joulufiilistely onnistuu huomattavasti helpommin, kun hoitaa alta pois sen eniten päänsärkyä ja ahdistusta aiheuttavan tekijän. Joululahjat. Pidän lahjojen antamisesta, mutta sopivien löytäminen tuottaa aina suunnatonta päänvaivaa. Viime jouluna onnistuin hankkimaan kaiken jo hyvissä ajoin ja mikä helpotus se olikaan! Ei rynnimistä täysissä tavarataloissa, joissa joudut taistelemaan kiukkuisia ihmisiä ja oman mielenterveyden menettämistä vastaan. Ei ahdistavia hetkiä kalenterin kanssa, kun huomaat että päivät hupenevat. Ei "eioota", koska kaikki haluavat samanlaiset joululehden pörrösukat.

Tänään otin poroa sarvista ja suuntasin päättäväisenä muutamaksi tunniksi kaupungille, josta palasin kassiröykkiön kanssa lähes kaikki lahjat hankkineena. Vältyin koko kuun kestävältä lahjapäätösten jahkailulta sekä siltä, ettei löydä mitä etsii, sillä ostin mitä löysin.

Ja nyt, voin keskittyä olennaiseen. Kalenterin luukkujen availuun, glögiin, joululaulukonsertteihin ja ennen kaikkea jouluaskarteluun! Lumen kaipuussani aloitin sen jo pari viikkoa aiemmin maalaamalla lunta oksiin.