On taas se aika vuodesta. Austen-aika. Aika, jolloin vuorotellen nyyhkii surusta ja ilosta, etsiskelee vaatekaapista jotain edes hieman viktoriaanista ja ajattelee harjoittelevansa maalausta ja pianonsoittoa vuosien tauosta huolimatta. Aika, jolloin toivoisi mitä hartaimmin elävänsä 1800-luvun alun Somersetissa. Seikat, kuten tasa-arvo tai varallisuuserot muuttuvat yhdentekeviksi, kun kohtaa herra Darcyn katseen.
Olen lukenut kaikki Jane Austenin kirjat ja katsonut lähes jokaisen niistä tehdyn filmatisoinnin useaan otteeseen. Siitä huolimatta, Austen täyttää pääni vähintään kerran vuodessa. Austen ottaa vallan usein jouluisin, sillä silloin on hyvin aikaa kaivaa kaapista elokuva toisensa perään vallitsevasta kellonajasta piittaamatta.
En ole lainkaan vakuuttunut, että ajatusten täyttyminen säännöllisin väliajoin man's charactereista, fortuneista tai situationeista, tekee hyvää muutenkin yliromanttiselle mielelleni. Ja vaikka ärsyynnyn monista facebookin ryhmäkutsuista, kuulun ylpeästi ja ennakkoluulottomasti sivulle:
I refuse to settle for anything less than Mr. Darcy.
kuvat: www.bc.co.uk
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti