torstai 14. maaliskuuta 2013

Kyyneleitä korvissa


 
Totuuden nimessä on myönnettävä, ettei tekemieni korvakorujen idea ole omani. Muutama vuosi sitten näin Taikin joulumyyjäisissä hauskat liukuvärjätyistä pisaroista tehdyt korvikset. En kuitenkaan ostanut niitä silloin ja seuraavana vuonna kolusin myyjäiset korvismetsästyksen kannalta turhaan läpi.
 
Siispä korut oli tehtävä itse. Muovitettua ja liukuvärjättyä paperia ei varastoistani löytynyt, joten oli keksittävä muuta. Koluttuani tiskikaapin ylähyllyjä, juuri niitä jotka täyttyvät tarpeettomista kipoista ja jugurttipurkeista, silmäni osuivat johonkin juuri sopivaan. Hapankaalirasiaan.
 



Kyllä, postauksen otsikko olisi voinut olla myös hapankaalirasiakorvikset. Mielikuva ei ole se kaikista kaunein, joten on parempi keskittyä lopputulokseen.

Rasia on kuitenkin pehmeää muovia, jota on helppo leikata ihan tavallisilla saksilla. Lisäksi tarvittiin pihdit, ohutta ketjua, korvakorukoukut ja muutamia renkaita.




Vaikka kyyneleitä olisi korussa enemmänkin, ne näyttävät silti keveiltä läpinäkyvyytensä vuoksi. Huomenna nämä pääsevät katsomaan Joutsenlampea. Ja veikkaanpa, että tiedossa on muutama liikutuksenkin kyynel!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Ihanuusarkisto

Ihanuusarkisto