sunnuntai 29. joulukuuta 2013

Cambridge



Kopisevat kivilattiat. Loimuavat takkavalkeat. Koulupukujen lämpöiset kaulaliinat.

Oxford. Harvard. Cambridge.

Harry Potter -sukupolvi viettäisi enemmän kuin mielellään kouluaikansa vanhojen collegejen käytävillä vaeltaen. Ja tällainen vanhoille linnoille sykkivä sydän on minullakin. Ja vaikka suureksi onnekseni pääsin tutkimaan Cambridgea, pakko myöntää, että tunsin myös pientä kateuden kirpaisua opiskelijoiden pyöräillessä ohitseni. Jos-lauseet valtasivat mieleni. Erityisen ikäviltä ne tuntuivat siksi, että unelma olisi ollut täysin mahdollista toteuttaa. Se ei toki tarkoita, että ne olisivat toteutuneet, mutta mahdollisuus oli ulottuvilla.


 
 
 
 


 





 





 
Cambridge oli upea ja olen onnellinen, että olen päässyt käymään siellä. Olen myös onnellinen siitä, että todellisuuden nurjat puolet eivät ole saavuttaneet tietoisuuttani, ja voin edelleen velloa ihannekuvissa collegeista seikkaillessani Harryn tai Roryn kanssa.
 
Kaikkia kokemuksia ei tietenkään kannata evätä itseltään tällä perusteella, mutta on mukavaa nauttia jostain mikä on todellisuuden ja mielikuvien rajamailla, ja ottaa siitä vain ne mieluisammat puolet. Nurjia puolia elämässä tulee muutenkin, mutta ne on paras valita asioista, joiden paremmat puolet tuottavat iloa ja onnea kymmenkertaisesti enemmän.
 
Minun elämässäni Cambridge ei ollut tällainen, minun elämässäni Cambridge otetaan kirsikkana. Ja joskus se riittää.
 
 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Ihanuusarkisto

Ihanuusarkisto