torstai 17. marraskuuta 2011

Hattu




Jos tuijottaa viikoittain televisiosta sarjoja tai elokuvia, joissa jokaisella (tyylikkäällä) naisella keikkuu päässään hattu, voi käydä niin, että sellainen on saatava itsellekin. Marssin Stockmannille eikä kauaa mennyt, kun kotiin palatessani olin tilannut hatun ja paperikassissani oli uusi pitsimekko. Ajatus siitä, että olin todella tilannut hatun, tuntui kummalliselta mutta myös sangen hienolta.

Hattu on ihana ja se on ollut käytössä melko ahkerasti. Melko sanalle on kuitenkin syynsä. Hattu nimittäin asettaa rajoituksia, jotka eivät hatuttomassa elämässäni olleet koskaan tulleet mieleenikään. Ensinnäkin, hattua käyttäessä (ainakin kyseistä mallia) hiusten on aina oltava auki. Toiseksi, paksulla kaulahuivilla on paha tapa tökkiä hattua jatkuvasti eteenpäin, jolloin näkökenttä pienenee huomattavasti ja se luultavasti myös näyttää aika epäilyttävältä. Ratkaisuksi äitini ompeli hattuun toisen sisänauhan (oikeasta nimestä minulla ei ole muistikuvaa), jolloin hattu pysyi tiukemmin paikallaan. Eräänä päivänä erehdyin kuitenkin letittämään (!) hiukseni, mikä johti nauhan kiristyksen löystymiseen ja jälleen saan kulkea lierin alle piiloutuneena.

Alan ymmärtää, miksi hattuneulat on joskus keksitty ja huomaan olevani sellaisen tarpeessa, vaikka epäilen niiden sopivuutta huopaisiin yksilöihin.

Kaikesta huolimatta, hattu päässä on hieno olo, eikä laahustaminen tai maleksiminen tule kuuloonkaan, vaan käveltävä ylväästi ja sievästi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Ihanuusarkisto

Ihanuusarkisto