Olin odottanut sitä päivää kauan. Kaksi viikkoa aiemmin katselin kaihoisasti ulos työpaikkani ikkunasta ihanan utuisena päivänä, enkä voinut olla huokailematta. Sitten tuli päivä, kun kaikki tuntui olevan kohdillaan. Vapaa perjantai ja säätiedotuksen sumumerkit lupasit täydellistä kuvauspäivää. Ei siis ehkä ihme, että maailmani oli romahtamaisillaan, kun tajusin, että kamerani akku oli loppumassa, ja laturini sijaitsi kokonaan toisessa kunnassa. Pienimuotoisen sadattelun jälkeen kokosin kuitenkin itseni, ja lähdin uhmakkaasti kuvaamaan sumuiseen aamuun tietäen, että jokainen kuva voisi olla viimeinen. (Pahoittelen, mutta sumukuvat yksinkertaisesti vaativat ylidramaattisia ilmaisuja.)
Aamu oli ihana. Raikkaan, kostean ja pehmoisen sumun seassa vaeltelu oli sekä jännittävää että virkistävää. Ehdottomasti paras päivän aloitus pitkään aikaan!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti