Eeva kirjoitti blogissaan eimitääntekemättömyydestä ja koko pääsiäisen käyttämisestä siihen. Mielestäni loma oli käytetty parhaalla mahdollisella tavalla.
Vaikka oma atleuttiuteni ulottuu lähinnä kaukosäätimen ojenteluun, olen huomannut joutuneeni erittäin urheilullisten ystävien ympäröimäksi. Enkä tarkoita satunnaisia zumbaajia, vaan ihmisiä, joille urheilu on ollut tai on edelleen elämän keskiössä. Ymmärrettävästi näiden henkilöiden kalenterit ovat aina täynnä, ja he ovat aina menossa. Toiset ovat toki pahempia kalenterintäyttötehokkuudessa kuin toiset. Myös ne urheilijatovereistani, jotka kauhistelevat muiden vauhtia, täyttävät hekin tyhjät päivät mahdollisimman nopeasti.
Eräs ystävistäni esitteli minulle onnellisena täyttä kalenteriaan ja totesi, miten ihana kesästä tuleekaan. Toinen ystävistäni ei olisi millään malttanut maata 10 minuuttia paikallaan, jotta kasvonaamio ehtisi vaikuttaa.
En tiedä, miten näin mukavuudenhaluinen ihminen on päätynyt näin yliaktiiviseen ystäväpiiriin. Olen aina rakastanut koulun kesälomia, koska kaikki päivät ovat kalenterissa tyhjiä. Saa tehdä ihan mitä tahansa, mikä tuntuu päivälle parhaalta. Ja mikä parasta, ei tarvitse tehdä mitään. En ole koskaan potenut huonoa omaa tuntoa tällaisten päivien, tai viikkojen jälkeen. Oma pääni ei yksinkertaisesti kestä jatkuvaa menoa ja touhottamista. Eikä nyt pidä ymmärtää, etten olisi tehokas kun ryhdyn toimeen. Päinvastoin. Liika on kuitenkin aina liikaa.
Jokaisella on toki oma tahtinsa. Mutta varmasti olisi hyvä, jos jokainen tuntee edes hetkittäin olemisen sietämättömän keveyden sijaan olemisen keveyden. Vaikka vain kasvonaamion ajan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti