keskiviikko 30. toukokuuta 2012

Vapaapäivän dilemma


Kylmä tuuli pitää minut tänän visusti sisällä, mutta en millään osaa päättää, mitä vapaa-ajallani tekisin! Vaihtoehtoja on niin monta! Voisin katsoa elokuvan Coco Chanelista, voisin lukea jännittävää kirjaa, voisin askarrella muistitaulun ja toisaalta voisin leipoa. Myös pari jaksoa suosikkisarjaani olisi valmiudessa.


Olen äärettömän onnekkaassa tilanteessa, kun ongelmani ovat nyt tällä tasolla. Tämä on kuitenkin muistutus siitä, että olivat asiat kuinka hyvin tahansa, ihmisluonto tekee siitä ongelman. Kovin surullista sanoisin.

Siispä suljen silmäni hetkeksi ja tunnustelen, mitä ihan oikeasti haluaisin nyt tehdä. Vatsa sanoo syö, pää sanoo lepää. Siispä keitän teetä, valmistan muutaman voileivän ja asettaudun sohvalle Cocon seuraan.

Onneksi suuremmatkin päättämättömyydestä johtuvat ongelmat ratkeavat lopulta. Silmiä täytyy pitää ehkä hieman kauemmin kiinni, ja tunnusteleminen vaatii enemmän keskittymistä. Kun tekee sitä, miltä parhaaksi itsestä tuntuu, ei voi mennä pahasti vikaan.

Ja johan helpottaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Ihanuusarkisto

Ihanuusarkisto