sunnuntai 23. syyskuuta 2012

Jääpala-astian onnellinen omistaja




Jostain syystä olen mieltynyt raidalliseen lasiin. Jokin sen yksinkertaisuudessa puhuttelee minua, ja olenkin onnistunut keräämään jo varsin uskottavan sarjan samantyylisiä astioita täysin eri alkuperistä.

Viimeisellä kirppiskäynnilläni jälleen yksi raitalasipurkki huikkaili tavarameren keskeltä. Hypistelin sitä hetken, opin että kyseessä on jääpala-astia, ja että se on kaiken lisäksi täysin ylihintainen tämänkaltaiseen myymälään. Naureskelin hetken. Jääpala-astia. For real, onko turhempaa asiaa olemassa greipinpuolikkaalle suunnitellun muovirasian lisäksi. Ja mikä hinta!







Hylkäsin kipon kylmästi ja lähdin jatkamaan etsintöjä. Pieni ääni alkoi kuitenkin jutella päässäni ja heitteli verkkokalvolleni kuvia 20-luvun pariisilaisista juhlista, joissa pienillä pihdeillä nostellaan pikkuruisia jääpaloja cocktaileihin. Ja sitten skoolataan. Ja kuten ehkä tiedätte, minä pidän skoolaamisesta. Siitä, että pienetkin ja arkiset asiat nostetaan esille, ajatellaan suurella lämmöllä ja annetaan niille kuuluva kunnia.




Tein päätökseni viimeistään siinä vaiheessa, kun hypistelin vanhoja ja erittäin sieviä hajuvesipulloja. Siis sellaisia, joita näkee vain piirretyissä hienoilla leideillä, jotka suihkauttelevat elgantisti hajustetta päätään kallistellen. (Ei silmiä kiinni rutistaen tai hengitystä pidellen, kuten allekirjoittanut tekee.) Katsellessani näitä ihastuttavia hajuvesipulloja ajatukseni velloivat silti jääpala-astiassa.

Miettikää nyt, olisin jääpala-astian omistaja. Kuinka ylellistä elämäni olisikaan. En uskonut hetkeäkään, että tulisin koskaan laittamaan ainoakaan jääpalaa tuohon kippoon, mutta ajatus siitä, että sillä on ollut niin ylevä tarkoitus elämässään, sai minut kiitämään takaisin sen luo. Hetken sydämeni tykytteli, koska pelkäsin, että joku muu olisi ajatellut tämän kaiken itseäni nopeammin, mutta pelko osoittautui turhaksi.


Ihanaa loppuiltaa toivottaen,

Jääpala-astian onnellinen omistaja



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Ihanuusarkisto

Ihanuusarkisto