Pidän ihan valtavasti enemmän tuosta vedenpinnasta heijastuvasta puusta kuin oikeasta. Aloinkin miettiä, että näyttääkö kaikki aina paremmalta heijastuksina?
Ihminen ei juuri koskaan ole tyytyväinen siihen, mitä on, vaan haaveilee aina jostakin muusta. Aina jaksetaan muistuttaa, että täytyy olla tyytyväinen elämäänsä eikä haikailla aina enemmän. Olen ehdottomasti samaa mieltä siinä, että jo saavutettuja asioita pitäisi arvostaa. Kuitenkin haaveileminen ja mahdollisesti epätodellistenkin heijastusten tavoitteleminen on pitkälti meitä eteenpäin ajava voima.
Mitä kaukaisempi haave on, sitä enemmän sen eteen pitää tehdä töitä ja jää enemmän aikaa haaveilla siitä. Ja kyllähän usein odottaminen tai matka on se palkitsevin osuus. Ei se lopputulos.
Voin siis rauhassa pitää enemmän puun kuvajaisesta, sillä se saa minut pyrkimään hienompien valokuvien ottamiseen. Ja siitä ei liene murhetta, että muistanko fiilistellä tarpeeksi oikeita, keltaisia vaahteroita.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti