Vaahterankeltainen duffeli

Tämä syksy on tehnyt minut villiksi. Ensin ostin minulle hyvin epätyypilliseen tapaan punaisen paidan. Ja kerrottakoon vielä, että seesteisen ja pidättyväisen äitini nähdessä paidan, hän huudahti: "Punainen! Onko sulla punainen paita!" Sitten hän huokasi syvään, sillä tiesi punaisen pukevan minua erityisen hyvin vastusteluistani huolimatta.

Mutta palataan puolustuspuheeseen koskien villeyttä osa 2 - keltaista takkia. Ensinnäkin olen aina jossain määrin halunnut duffelitakin. Jokaisen takkioston yhteydessä jokin muu ominaisuus tai malli on lopulta vienyt voiton, mutta en ole koskaan lakannut ihastelemasta duffelitakkin kiinnikkeitä sellaisia nähdessäni.

Toiseksi, olen vasta viime aikoina ryhtynyt seuraamaan Ian blogia, jossa näin tämän samaisen takin alun perin. 

Kolmanneksi, yrittäessäni turhaan löytää kaipaamaani vihreää palmikkoneuletta kaupungilta, huomasin katselevani vain ja ainoastaan syksyn sävyisiä vaatteita. Ja kuten aiemmin kirjoitin, minulla on viime aikoina ollut palava halu pukeutua ruskan väreihin. 

Saapuessani takin luo, nämä kolme kohtaa yhdistyivät päässäni, ja kuinka ollakaan, kassakone kilahti.

Olin pitkään pelännyt, etten viihtyisi kirkkaanvärisessä takissa, joka erottuu liian selvästi katukuvasta. Ja kuinka väärässä olin! Takki antaa sellaista hyvää mieltä ja itsevarmuutta kun sen pukee ylleen, että ulkona lähinnä hymyilyttää. Ja sitä en ole vielä kokenut. Omistan takkeja, jotka saavat minut pakahtumaan onnesta, mutta se on sellaista sisäistä ja hiljaista onnea, jota varjellaan kynttilänvalossa.

Mutta tämä takki saa hymyilemään vastaan tulijoille. Tämä, on maailman iloisin takki!