keskiviikko 24. lokakuuta 2012

Kauneudesta



Olen itsekin useaan otteeseen toitottanut, kuinka yritän hankkia ympärilleni vain kauniita tavaroita. Tuntuu kuitenkin, että kauneudesta on tullut yleinen pakkomielle. Jos ulkoiset ominaisuutesi eivät täytä mainosten kauneusihannetta, jopa työpaikansaanti voi hankaloitua.


 


On hurjaa kasvaa sellaisessa maailmassa, jossa vanhuus ja rypyt ovat kertakaikkisen out. Odotan kauhulla sitä hetkeä, kun huomaan kasvojeni veltostuvan. En siksi, että ajattelisin sen olevan katastrofi, vaan siksi, että pelkään ajatusteni muuttuvan sillä hetkellä. Mitä jos vuosien ajan tuputetut ihanteet heräävätkin eloon ja näppäilen kirurgin puhelinnumeron?




Iso osa blogimaailmastakin keskittyy hyvin pitkälle kauneuteen. Joko kauniisiin koteihin, kuviin, asuihin tai kosmetiikkaan. Itsekin yritän valita vain kauniita kuvia, joten kaivanko omaa kuoppaani?





Kaikki seuraamani blogit ovat kuitenkin kovin erilaisia. Kauneuttakin on siis monenlaista. Haluan kovasti uskoa, että kuvien katseleminen laajentaa näkemyksiämme kauneudesta. Niin pienet ja erilaiset asiat kun voivat ihastuttaa. Asiat, joita ei itselleni olisi tullut mieleenkään kuvata, näyttävätkin jonkun blogissa aivan hurmaavilta.

Kauneus rikastuttaa elämää ja tekee ainakin omalla kohdallani päivästä paremman. Pienet sievät asiat saavat hymyilemään ja sydämen sykähtelemään. On kuitenkin tärkeää muistaa, että mainostoimistojen luomat kauneusihanteet vastaavat ehkä yhtä tuhannesosaa kaikesta maailman kauneudesta, ja nekin ovat vain muutamien mielipiteitä.




Syksyisin kauneutta voi olla vaikeampaa löytää rapistuvasta luonnosta kuin kesällä, mutta välillä onkin hyvä tarkastella maailmaa vähän eri näkökulmista, ja löytää uusia ja erilaisia kauneuden kohteita. Niitä kun voi löytää mistä tahansa.

2 kommenttia:

  1. minusta syksy on kesää kauniimpi! en tiedä, pidänkö enemmän sävyistä vai siitä, että katoavaisuus on lähempänä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saatat hyvinkin olla oikeassa! Oon vaan niin kesäihminen, että kesällä kaikki tuntuu näyttävän kauniimmalta. Saattaa tosin olla vaan liiallista aurinkoa ja kesähuumaa. :)

      Poista

Ihanuusarkisto

Ihanuusarkisto